perjantai 31. lokakuuta 2008

Ennätyskuukausi päättyy totaaliseen romahdukseen

Lokakuu on kävijämäärissä mitattuna ennätyskuukausi. Ja mainostulot ovat seuranneet kävijämääriä, kuten olettaa saattaa. Vieläkään ei ole luvassa eläkepäiviä, tai edes loikoisia lomapäiviä, mutta tulokset ovat olleet innostavia ja kannustavia.

Kasvaneiden kävijämäärien inspiroimana lisäsin jopa uusia toiminnallisuuksia, joiden käyttö on jäänyt odotusten mukaisesti olemattomiksi.

Kaikki oli hyvin aina toissapäivään saakka (29.10.2008). Kävijämäärät olivat saavuttaneet tyydyttävän tason, eikä näköpiirissä ollut syitä kävijämäärien laskuun. Näin kunnes taivas putosi. Toissapäivänä kävijämäärät putosivat ensin 60% edellispäivästä, ja eilen pudotus jatkui toisella lähes 60% pudotuksella. Kahdessa päivässä kävijämäärät olivat romahtaneet 90%. Ja tämä ilman mitään selityksiä. En vieläkään tiedä mitä on tapahtunut - tai tiedän mitä, mutta en syytä miksi. Kuten arvata saattaa, kävijämäärien romahduksen yhteydessä myös mainostulot romahtivat.

Selvittelin googlen työkaluilla (analytics, webmaster tools) mitä on tapahtunut. Vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä sivusto on lähes kokonaan kadonnut googlen hakutuloksista. Mutteri.com:ia ei löydä enää 100 ensimmäisen sivuston joukosta niillä hakusanoilla, millä alkuviikosta osumia tuli vielä googlen ensimmäisellä tulossivulla.

Arvioni tällä hetkellä on, että google on bännännyt mutteri.com:in jostain syystä. En oikein tiedä mikä syy googlella voisi olla, sillä en ole tietääkseni rikknout mitään sääntöjä tai laatukriteerejä. Ainoa syy minkä voisin keksiä on mutteri.com:in ilmoitusten laatu. Viime aikoina kirpputorille on ilmestynyt reilusti ilmoituksia käytetyistä pikkuhousuista... en tosin ole tiennyt, että google ei salli moisia ilmoituksia, tai pitää niitä sopimattomina. Ilmoituksissa ei kuitenkaan ole kuvia, eikä tekstitkään ole erityisen rivoja.

Lähetin googlelle sähköpostia kysyäkseni miksi sivut ovat kadonneet. Vastauksena tuli automaattivastaus, että yhteyttä pitää ottaa valmiilla lomakkeilla. Niinpä laitoin heille pyynnön sisällyttää mutteri.com taas googlen indekseihin. Sivuston tarkistaminen saattaa kestää useita viikkoja... eli nyt odotellaan ja kärsitään.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Uusia käyttäjiä ja pikkuviilausta

Kuten varmaan blogin kirjoitustahdistakin on selvää, en ole viime aikoina juurikaan nähnyt vaivaa mutteri.com:in eteen. Palvelu alkaa olemaan verrattain hyvällä tolalla ja se pyörii omalla painollaan. Käytännössä tällä hetkellä riittää, että käyn säännöllisesti katsomassa kuinka paljon mainostuloja palvelusta tulee. En valitettavasti voi googlen sääntöjen perusteella kertoa kuinka paljon rahaa tulee, mutta summat eivät ole tähtitieteellisiä - ja näillä näkymin minä en voi päivätöitänikään lopettaa. Sen verran korvauksia kuitenkin tulee, että palvelu kattaa omat kustannuksensa monikymmenkertaisesti.

Ilmoituksia palveluun tulee päivittäin ja kävijämäärät ovat vähintäänkin tyydyttäviä. Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että en ole markkinoinut palvelua mitenkään muuten kuin optimoimalla sitä hakukoneille sopivaksi.

Viimeistään nyt on selvää, että mitään räjähdysmäistä kävijämäärien kasvua on turha odottaa. Myyntipaikkojen tarjonta on todella runsas, eikä mutteri.com erotu joukosta muuta kuin ehkä mielyttävällä käyttöliittymällä ja helppokäyttöisyydellä. Nämäkin ovat tietenkin subjektiivisia arvioita, ja joku voi olla niistä täyin päinvastaista mieltä.

Vetonaulaksi on osoittautunut erotiikkaosasto. Jossain vaiheessa joku oma-aloitteinen naisihminen pisti myyntiin käytettyjä pikkuhousuja - ja suosio oli taattu. Siitä lähtien on vastaavia ilmoituksia tullut useita ja niistä jokainen kerää suhteessa reilusti uteliaita vierailijoita.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö on se, kuinka kuvallinen ilmoitus vetää enemmän kävijöitä kuin kuvaton. Tämä itsestäänselvyys on tullut selväksi ajan saatossa, eikä sitä voi yllätykseksikään luonnehtia.

Kun aloittelin hommaa noin kaksi ja puoli vuotta sitten, sain puolessa vuodessa päiväkävijöiden määräksi noin 20. Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin käy mutteri.com:issa päivittäin yli 200 erillistä kävijää. Parisataa tuntuu vähältä, jos ajattelee kuinka kauan palvelu on ollut käytössä. Mutta se on myös paljon jos miettii kuinka vähän vaivaa markkinointiin on käytetty. Vähäiset käyttäjämäärät takaavat myös vähäisen huolen määrän. Palveluun liittyen ei tule lainkaan kyselyitä, tai yhteydenottoja. Palvelu ei herätä epäilystä kenessäkään, mikä on loistava asia. Ainoat kommentit mitä olen saanut viimeisen vuoden aikana ovat liittyneet eräisiin myytävänä oleviin tuotteisiin. Näissä kysymyksissä olen ohjannut kysyjät aina ottamaan yhteyttä tuotteen ilmoittajaan, ei palveluntarjoajaan.

Kun kävijämäärät ovat vakiintuneet sinne parinsadan tuntumaan, koin, että oli aika taas tuoda jotain uutta pientä palveluun. Lisäsin ilmoitusten yhteyteen mahdollisuuden kirjoitta kysymys liittyen ilmoitukseen. Kysymykset tulevat kaikkien nähtäville, ja ne voi tehdä lähes anonyymisti (vain oma nimimerkki tulee kysymyksen yhteyteen). Kun tuotteeseen jätetään kysymys, lähtetään ilmoituksen jättäjälle sähköpostilla huomautus asiasta. Näin myyjä voi käydä heti tuoreeltaan vastaamassa kysymykseen.

Kysymyksiä voi jättää vain rekisteröityneiden käyttäjien ilmoituksiin, ja vastaavasti kysyminen ja vastaaminen onnistuu vain rekisteröityneiltä käyttäjiltä. Näin pyrin varmistamaan, että ihmiset eivät spämmää tai laita asiattomia kommentteja. Jännityksellä odotan aletaanko ominaisuutta käyttää - ja minkälaisia kysymyksiä ja kommentteja käyttäjillä on ilmoituksiin liittyen.