sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Fedora no-more 9

Vihdoin tuli aika päivittää käyttöjärjestelmä kotikoneessani. Olen ajanut Fedora Core 6 paketilla varmaan lähemmäs kaksi vuotta. Ei ole ollut kiire päivittämään, kun kaikki on toiminut ongelmitta. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että olisin valmis päivitykseen. Kuvittelin myös, että jakelupaketit olisivat aikuistuneet siten, ettei päivitys olisi aina hermoja repivä ja kärsivällisyyttä koetteleva taistelu. Niinpä odottelin rauhassa uutta Fedora Core 9 paketti (FC9). Noin viikko sitten tuo odottaminen FC9 vihdoin julkaistiin. Olin jo aikasemmin ladannut FC8 paketin ja yrittänyt päivittää FC6:n, mutta jostain syystä tuo DVD ei suostunut päivittämään FC6:tta FC8:aan.

Poltettuani uuden paketin DVD:lle lähdin taisteluun intoa puhkuen. Kaikki meni sujuvasti, joskin hitaanlaisesti. Päivitys ei kysellut minulta juuri mitään vaan muutamilla valinnoilla rupesi tekemään työtä käskettyään. Niinpä vihdoin ruudulle ilmestyi odottamani ilmoitus: päivitys on nyt valmis, käynnistä tietokoneesi uudelleen. Ei muuta kuin restart ja kaikki olisi taas hyvin - vähän paremmin kuin ennen. Mutta sitten alkoivat taas ne perinteiset ongelmat. Kuinka ollakaan X serveri ei käynnistynyt. Ruudulle tuli pitkä lista erikoisia virheitä mistä en tajunnut halaistua sanaa. Niinpä poistin xorg.conf tiedoston, ja käynnistin xserverin uudestaan. Nyt käynnistyi - hienoa - tosin vain 800x600 resoluutiolla. Niinpä suunnistin ensimmäisenä muuttamaan resoluutiota. Vaan kuinka ollakaan - 800x600 oli paras resoluutio mitä tarjolla oli.

Ryhdyin selvittelemään miten saisin resoluution kohdalleen. Muutaman tunnin luettuani ja etsittyäni tulin siihen tulokseen, että ongelma on siinä, ettei nvidialla ole draiveria mikä sopisi xserveriin mikä FC9:ssä oli... hmm. Ja ilmiesesti FC9 xorg onkin beta versio, eikä nvidia tule betaan draiveria tekemään.

Nyt tulikin hätä käteen. Eihän tietokonetta voi 800x600 resoluutiolla käyttää. Lisäksi FC9:ssä on hieno automaattinen resoluution arvaus, mikä ei tee lainkaan uutta xorg.conf tiedostoa (jota olisin voinut muuttaa käsin jotta saisin paremman resoluution aikaiseksi). Onneksi olin aikanaan ottanut varmuuskopioita xorg.conf tiedostosta, joten pääsin puukottamaan ja kokeilemaan. Tein varmasti parikymmentä erilaista testiä kunnes löysin konfiguraation millä sain aikaiseksi 1680x1050 resoluution.

Nyt, noin vuorokausi päivityksen aloittamisen jälkeen voin valita näytön resoluutioksi oikean, mutta valitettavasti joudun tekemään sen käsin joka käynnistyksen jälkeen, sillä tuo F9:n automaattinen konfiguraatio ajaa aina tuon xorg.conf tiedoston oletusarvon yli.

Sen lisäksi että TAAS näytön saaminen kohdalleen kesti vain 24 tuntia, tuntuu ikkunointi olevan verrattain epävakaa. xserveri on jäätynyt ja kaatunut muutaman kerran. Lisäksi näyttää, että systeemissä on vielä paljon konflikteja siksi, että siellä on paljon FC6 ohjelmia ilman FC9 päivityksiä.

Mitä siis opin: seuraavaksi siirrän kaiken oman datan erillisille partitiolle. Sen jälkeen aletaan suunnittelemaan Kubuntun 8.04 version asentamista. Olen käytellyt sitä virtuaalikoneessa jonkin verran ja kokemukset virtuaalikoneesta ovat olleet vain positiivisia.

Pitää myöntää, että FC9 on selvästi FC6:tta näyttävämpi. Mutta eipä sitä eye-candy paljon lohduta kun suurin osa ajasta menee ihan perusongelmien ratkomiseen.