maanantai 7. tammikuuta 2008

Hiljainen joulukuu

Joulukuu osoittautui hiljaiseksi, vähän niinkuin ounastelin etukäteen. Syitä voi olla monia. Mainostajan kannalta voisi kuvitella, että Joulu on kulta-aikaa, ja silloin kannattaisi mainostaa, kun ihmiset ovat kokoajan ostoksilla. Toisaalta, me suomalaiset teemme vielä suurimman osan ostoksista kaupoissa emmekä verkossa - näin verkkomainonta saattaa olla hiljaisempaa Joulun alla. Tilastojen perusteella ainakin näkee sen, että ihmiset viettivät joulukuun aikana vähemmän aikaa internetissä - ja luultavasti enemmän kaupoilla. Joulukuu olikin yksi ennätyshiljaisista kuukausista.

Uuden vuoden myötä tammikuu on lähtenyt tyydyttävästi käyntiin. En usko, että ennätyksiä rikotaan, mutta luultavasti vierailijoiden määrä palaa normaalille tasolle. Käyttäjien liikkeitä pitää seurata nyt tarkasti, sillä toinen selitys hiljaiselle joulukuulle voi olla uusittu ulkoasu.