maanantai 22. joulukuuta 2008

Hygieniatikkareita ja tilastoennätyksiä

Edellisen kerran taisin kirjoittaa melkein kaksi kuukautta sitten. Viimeinen kirjoituksen käsitteli Googlen näennäistä bänniä mutteri.com:ille. Tuolloin kävijämäärät putosivat 90% kahdessa päivässä.

Valitettavasti marraskuu ei tuonut tilanteeseen parannusta. Vain kahtena päivänä marraskuussa hakukoneet (google) päästi kirpputorille "normaalin" määrän kävijöitä. Valitettavasti ilo jäi varsin lyhytaikaiseksi; vain kahden päivän kuluttua palattiin saitin alkuaikojen kävijämääriin (tai jopa niiden alle). Päädyin marraskuussa uudelleenoptimoimaan sivuja, jotta sijoitus hakukoneissa paranisi - näin ei kuitenkaan käynyt. Olen siis aika vakuuttunut, että mutteri.com on hakukonejätin kieltolistalla - enkä minä tiedä miksi.

No, huono flaksi sen suhteen. Mutteri.com on kuitenkin maksanut itsensä takaisin monta kertaa. Ja jopa tämänhetken kävijämäärillä mainostulot ylittävät sivustosta aiheutuvat menot. Koska mutteri.com ei vaadi mitään ylläpitoa, en tule sitä sulkemaan.

Joulukuu alkoi kuitenkin kirpputorini kannalta mielenkiintoisesti. Yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, nousivat kävijämäärät mutteri.comissa tuhansilla prosenteilla (juu, tuhansilla prosenteilla). Parhaina joulukuun päivinä sivustolla kävi jopa 5000 erillistä kävijää. Syyksi kävijäryntäykselle osoittautui jonkin vierailijan linkitys erinäisillä keskustelupalstoilla. Joku nuorukainen huomasi mutteri.com:issa olevan myynnissä pillutikkareita, ja tämäkös se aiheutti mielenkiintoa ja kävijäryntäyksen. Valitettavaa oli, että vierailijat eivät tulleet jäädäkseen; eivätkä he juurikaan klikkailleet mainoksia. Oli kuitenkin erinomaisen hauskaa saada edes muutamana päivänä yli 4000 kävijää. Nyt vierailijamäärät ovat normalisoituneet - joskin matkaa marraskuun lukemiin on vielä jonkin verran (toivottavasti tätä eroa ei kurota kiinni, vaikka pahoin pelkäänkin, että pian olemme taas nollakävijämäärissä).

Siinä missä mutteri.com on saanut olla rauhassa, aloitin uuden projektin: zhopster.com. Zhopster on nettiteknologioihin pohjautuva muistilista / ostoslista sovellus, mikä toimii tavallisilla internet selaimilla ja erityisesti kännykän selaimella. Palvelun avulla käyttäjä voi luoda itselleen kauppalistan vaikka kotitietokoneella, ja se on saatavilla millä tahansa nettiselaimella; kuten kännykän. Palvelu on optimoitu kännykällä toimivaksi ja siinä on ominaisuuksia jotka on luotu erityisesti kauppalistaa varten. Kännykässä zhopster toimii osoitteessa: http://m.zhopster.com/index.php?l=fi. Tai englanninkielellä osoitteessa http://m.zhopster.com/. Suosittelen tutustumaan - luonnollisesti ilmaiseksi.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Ennätyskuukausi päättyy totaaliseen romahdukseen

Lokakuu on kävijämäärissä mitattuna ennätyskuukausi. Ja mainostulot ovat seuranneet kävijämääriä, kuten olettaa saattaa. Vieläkään ei ole luvassa eläkepäiviä, tai edes loikoisia lomapäiviä, mutta tulokset ovat olleet innostavia ja kannustavia.

Kasvaneiden kävijämäärien inspiroimana lisäsin jopa uusia toiminnallisuuksia, joiden käyttö on jäänyt odotusten mukaisesti olemattomiksi.

Kaikki oli hyvin aina toissapäivään saakka (29.10.2008). Kävijämäärät olivat saavuttaneet tyydyttävän tason, eikä näköpiirissä ollut syitä kävijämäärien laskuun. Näin kunnes taivas putosi. Toissapäivänä kävijämäärät putosivat ensin 60% edellispäivästä, ja eilen pudotus jatkui toisella lähes 60% pudotuksella. Kahdessa päivässä kävijämäärät olivat romahtaneet 90%. Ja tämä ilman mitään selityksiä. En vieläkään tiedä mitä on tapahtunut - tai tiedän mitä, mutta en syytä miksi. Kuten arvata saattaa, kävijämäärien romahduksen yhteydessä myös mainostulot romahtivat.

Selvittelin googlen työkaluilla (analytics, webmaster tools) mitä on tapahtunut. Vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä sivusto on lähes kokonaan kadonnut googlen hakutuloksista. Mutteri.com:ia ei löydä enää 100 ensimmäisen sivuston joukosta niillä hakusanoilla, millä alkuviikosta osumia tuli vielä googlen ensimmäisellä tulossivulla.

Arvioni tällä hetkellä on, että google on bännännyt mutteri.com:in jostain syystä. En oikein tiedä mikä syy googlella voisi olla, sillä en ole tietääkseni rikknout mitään sääntöjä tai laatukriteerejä. Ainoa syy minkä voisin keksiä on mutteri.com:in ilmoitusten laatu. Viime aikoina kirpputorille on ilmestynyt reilusti ilmoituksia käytetyistä pikkuhousuista... en tosin ole tiennyt, että google ei salli moisia ilmoituksia, tai pitää niitä sopimattomina. Ilmoituksissa ei kuitenkaan ole kuvia, eikä tekstitkään ole erityisen rivoja.

Lähetin googlelle sähköpostia kysyäkseni miksi sivut ovat kadonneet. Vastauksena tuli automaattivastaus, että yhteyttä pitää ottaa valmiilla lomakkeilla. Niinpä laitoin heille pyynnön sisällyttää mutteri.com taas googlen indekseihin. Sivuston tarkistaminen saattaa kestää useita viikkoja... eli nyt odotellaan ja kärsitään.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Uusia käyttäjiä ja pikkuviilausta

Kuten varmaan blogin kirjoitustahdistakin on selvää, en ole viime aikoina juurikaan nähnyt vaivaa mutteri.com:in eteen. Palvelu alkaa olemaan verrattain hyvällä tolalla ja se pyörii omalla painollaan. Käytännössä tällä hetkellä riittää, että käyn säännöllisesti katsomassa kuinka paljon mainostuloja palvelusta tulee. En valitettavasti voi googlen sääntöjen perusteella kertoa kuinka paljon rahaa tulee, mutta summat eivät ole tähtitieteellisiä - ja näillä näkymin minä en voi päivätöitänikään lopettaa. Sen verran korvauksia kuitenkin tulee, että palvelu kattaa omat kustannuksensa monikymmenkertaisesti.

Ilmoituksia palveluun tulee päivittäin ja kävijämäärät ovat vähintäänkin tyydyttäviä. Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että en ole markkinoinut palvelua mitenkään muuten kuin optimoimalla sitä hakukoneille sopivaksi.

Viimeistään nyt on selvää, että mitään räjähdysmäistä kävijämäärien kasvua on turha odottaa. Myyntipaikkojen tarjonta on todella runsas, eikä mutteri.com erotu joukosta muuta kuin ehkä mielyttävällä käyttöliittymällä ja helppokäyttöisyydellä. Nämäkin ovat tietenkin subjektiivisia arvioita, ja joku voi olla niistä täyin päinvastaista mieltä.

Vetonaulaksi on osoittautunut erotiikkaosasto. Jossain vaiheessa joku oma-aloitteinen naisihminen pisti myyntiin käytettyjä pikkuhousuja - ja suosio oli taattu. Siitä lähtien on vastaavia ilmoituksia tullut useita ja niistä jokainen kerää suhteessa reilusti uteliaita vierailijoita.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö on se, kuinka kuvallinen ilmoitus vetää enemmän kävijöitä kuin kuvaton. Tämä itsestäänselvyys on tullut selväksi ajan saatossa, eikä sitä voi yllätykseksikään luonnehtia.

Kun aloittelin hommaa noin kaksi ja puoli vuotta sitten, sain puolessa vuodessa päiväkävijöiden määräksi noin 20. Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin käy mutteri.com:issa päivittäin yli 200 erillistä kävijää. Parisataa tuntuu vähältä, jos ajattelee kuinka kauan palvelu on ollut käytössä. Mutta se on myös paljon jos miettii kuinka vähän vaivaa markkinointiin on käytetty. Vähäiset käyttäjämäärät takaavat myös vähäisen huolen määrän. Palveluun liittyen ei tule lainkaan kyselyitä, tai yhteydenottoja. Palvelu ei herätä epäilystä kenessäkään, mikä on loistava asia. Ainoat kommentit mitä olen saanut viimeisen vuoden aikana ovat liittyneet eräisiin myytävänä oleviin tuotteisiin. Näissä kysymyksissä olen ohjannut kysyjät aina ottamaan yhteyttä tuotteen ilmoittajaan, ei palveluntarjoajaan.

Kun kävijämäärät ovat vakiintuneet sinne parinsadan tuntumaan, koin, että oli aika taas tuoda jotain uutta pientä palveluun. Lisäsin ilmoitusten yhteyteen mahdollisuuden kirjoitta kysymys liittyen ilmoitukseen. Kysymykset tulevat kaikkien nähtäville, ja ne voi tehdä lähes anonyymisti (vain oma nimimerkki tulee kysymyksen yhteyteen). Kun tuotteeseen jätetään kysymys, lähtetään ilmoituksen jättäjälle sähköpostilla huomautus asiasta. Näin myyjä voi käydä heti tuoreeltaan vastaamassa kysymykseen.

Kysymyksiä voi jättää vain rekisteröityneiden käyttäjien ilmoituksiin, ja vastaavasti kysyminen ja vastaaminen onnistuu vain rekisteröityneiltä käyttäjiltä. Näin pyrin varmistamaan, että ihmiset eivät spämmää tai laita asiattomia kommentteja. Jännityksellä odotan aletaanko ominaisuutta käyttää - ja minkälaisia kysymyksiä ja kommentteja käyttäjillä on ilmoituksiin liittyen.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Suunnilleen hyvää web-sivuston toteutusta

Ostin itselleni kesällä Packard Bell laptopin. Moni saattaa mielessään kysyä: miksi ihmeessä? Packard Belliltä löytyi 12 tuuman kannettava, missä ominaisuudet ja hinta tuntui järkevältä. Kilpailevat tuotteet olivat poikkeuksetta noin 200 euroa kalliimpia, eikä ominaisuudet kuitenkaan olleet merkittävästi parempia.

Uuden tuotteen ostajalle on tietenkin tuttua se, että tuote pitää, tai sen voi, rekisteröidä valmistajan järjestelmiin. Tämän pitäisi parantaa mm. takuukäsittelyä, jne. Enpä ole vielä koskaan mitään rekisteröinyt valmistajalle, joten nyt ajattelin kokeilla. Päädyin Packard Bell:in sivustolle mikä oli melkein suomenkielinen.

Itse rekisteröintisivu oli noin päällisin puolin ihan siisti ja järkevä, mutta kun sivua alkoi tarkastella hieman, huomasin kuinka puolittainen toteutus itseasiassa olikaan. Harvemmin kaupallisiin tarkoituksiin tehdyllä sivulla on näin paljoa virheitä. Katso kuva alla:
  1. sivun vasen navigointipalkki on enkoodattu eri merkistöllä kuin muu sivusto. Tästä johtuen navigointilinkeissä menee skandinaaviset merkit sekaisin.
  2. kielivalinnassa on sana "Finnish" kirjoitettu väärin (Finish = loppu, maali, lopeta).
  3. Etuliitevaihtoehdot ovat Herra ja Fru
  4. Täytettävien kenttien joukossa on mystiset: Sähköposti, vahvista ja sähköpostiosoite. hmm... Pitääköhän tuohon täyttää sähköpostiosoite kolme kertaa?
  5. Maavalikossa maat ovat listattuina englanninkielisinä (tämä tosin on aika tyypillinen virhe). Suomi ei ole suomenkielellä: Finland.
  6. Lomakkeen päätteeksi käyttäjää kehoitetaan sujuvalla hollanninkiellellä(?): Klik op de knop Verzenden hieronder om door te gaan naar de downloadpagina voor leuke snufjes.

torstai 7. elokuuta 2008

Miksei aina voi olla .... tiistai?

On jäänyt kirjoittaminen väliin taas joksikin aikaa. Eikä mutteri.com:iakaan ole juuri muutettu. Tällä viikolla tuli tehtyä pieniä käytettävyysparannuksia - ja adsense testejä. Siirsin hakemistonäkymässä yhden vaakamainosyksikön torniksi tuotteiden rinnalle. Lisäksi pienensin hieman navigaation fontteja, sekä eriytin tuotelistaa hieman muusta sivustosta. Ja tänään, ehkä suurimpana (työmääräisenä) muutoksena oli png muotoisten kuvien taustan muuttaminen läpinäkyvästä oikeaksi väriksi. Tämä viimeinen värimuutos ei suurimmalle osalle käyttäjiä näy mitenkään, sillä IE 7+ ja Firefox ovat osanneet käsitellä PNG:n läpinäkyvyyden oikein. Mutta IE 6 ja sitä aikaisemmat ovat näyttäneet tuon läpinäkyvän värin valkoisena. Ei tuokaan mikään tragedia ole ollut, mutta sivusto on ollut amatöörimäisemmän näköinen IE6- selaimilla kuin muuten.

Sivuston käyttäjien selainjakauma on mielenkiintoinen. Firefox käyttäjiä on noin 50% ja IE käyttäjiä noin 50%. IE käyttäjistä vain reilu 30% käyttää IE 6:tta. Yli 60% IE käyttäjistä surffailee IE 7 -versiolla. IE 5 osuus on vain 3%.

Vaikka kehitysmielessä olenkin viettänyt hiljaiseloa mutteri.com:in suhteen, olen kuitenkin kokoajan seurannut mitä sivustolla tapahtuu. Viime kesästä hieman poiketen, heinäkuu oli piirun verran hiljaisempi kuin kesäkuu, mutta ei mitenkään merkittävissä määrin. Mainostuloja (siis rahaa, millä saan katettua hosting kustannukset) tuli kuitenkin kutakuinkin muiden kuukausien malliin.

Käyttötilastoja selaillessani olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon siitä miten ihmiset käyttäytyvät viikon sisällä. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä jos sanon, että viikonloppuna surffataan vähemmän kuin arkipäivinä. Johtopäätös voisi olla, että ihmiset surffaavat paljon työpaikoiltaan. Tosin, myös arki-iltaisin käyttäjiä tuntuu riittävän. Käyttö kasvaa lauantaista eteenpäin tasaisesti aina tiistaille saakka. Tiistai on lähes joka viikon huippupäivä. Tiistaista eteenpäin käyttäjämäärät alkavat laskea tasaisesti aina lauantaille saakka, kunnes sama ilmiö toistuu uudestaan - eli käyttö alkaa kasvaa tasaisesti. Eikä lauantain ja tiistain ero ole mikään ihan pieni. Tiistaisin kävijöitä on noin 50% enemmän kuin lauantaisin. Eli jos lauantaina käyttäjiä 100, on niitä tiistaina 150.

Kuten aikaisemmin mainitsin, on mutteri.com stabiloitunut, eikä merkittäviä muutoksia ole suunnitteilla (ellei joku sitten pyydä jotain mielenkiintoista). Mutta stabiloituminen ei suinkaan ole näkynyt käytön vähentymisenä, vaan päin vastoin. Mutteri.com käyttö on kasvanut vakaasti ja tällä hetkellä kiireisimpinä päivinä saattaa 200 kävijän raja rikkoitua. Keskiarvo lienee jossain 150 kävijän nurkilla. Jokainen kävijä käy noin neljällä sivulla käyntinsä yhteydessä. Palveluun on tullut kokoajan uusia ilmoituksia ja ilmoittajia. Mitään räjähdysmäistä kasvupyrähdystä ei kuitenkaan ole tapahtunut, eikä luultavasti ole tapahtumasa jatkossakaan - joten homma jatkunee tasaisen kasvun mallilla loppuvuoden.

Nyt tietenkin, jos jollain on loistava idea miten saada mutteri.com viraaliksi - ja käyttäjämäärät kasvamaan räjähdysmäisesti: ideoita otetaan kiitollisena vastaan :D

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Fedora no-more 9

Vihdoin tuli aika päivittää käyttöjärjestelmä kotikoneessani. Olen ajanut Fedora Core 6 paketilla varmaan lähemmäs kaksi vuotta. Ei ole ollut kiire päivittämään, kun kaikki on toiminut ongelmitta. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että olisin valmis päivitykseen. Kuvittelin myös, että jakelupaketit olisivat aikuistuneet siten, ettei päivitys olisi aina hermoja repivä ja kärsivällisyyttä koetteleva taistelu. Niinpä odottelin rauhassa uutta Fedora Core 9 paketti (FC9). Noin viikko sitten tuo odottaminen FC9 vihdoin julkaistiin. Olin jo aikasemmin ladannut FC8 paketin ja yrittänyt päivittää FC6:n, mutta jostain syystä tuo DVD ei suostunut päivittämään FC6:tta FC8:aan.

Poltettuani uuden paketin DVD:lle lähdin taisteluun intoa puhkuen. Kaikki meni sujuvasti, joskin hitaanlaisesti. Päivitys ei kysellut minulta juuri mitään vaan muutamilla valinnoilla rupesi tekemään työtä käskettyään. Niinpä vihdoin ruudulle ilmestyi odottamani ilmoitus: päivitys on nyt valmis, käynnistä tietokoneesi uudelleen. Ei muuta kuin restart ja kaikki olisi taas hyvin - vähän paremmin kuin ennen. Mutta sitten alkoivat taas ne perinteiset ongelmat. Kuinka ollakaan X serveri ei käynnistynyt. Ruudulle tuli pitkä lista erikoisia virheitä mistä en tajunnut halaistua sanaa. Niinpä poistin xorg.conf tiedoston, ja käynnistin xserverin uudestaan. Nyt käynnistyi - hienoa - tosin vain 800x600 resoluutiolla. Niinpä suunnistin ensimmäisenä muuttamaan resoluutiota. Vaan kuinka ollakaan - 800x600 oli paras resoluutio mitä tarjolla oli.

Ryhdyin selvittelemään miten saisin resoluution kohdalleen. Muutaman tunnin luettuani ja etsittyäni tulin siihen tulokseen, että ongelma on siinä, ettei nvidialla ole draiveria mikä sopisi xserveriin mikä FC9:ssä oli... hmm. Ja ilmiesesti FC9 xorg onkin beta versio, eikä nvidia tule betaan draiveria tekemään.

Nyt tulikin hätä käteen. Eihän tietokonetta voi 800x600 resoluutiolla käyttää. Lisäksi FC9:ssä on hieno automaattinen resoluution arvaus, mikä ei tee lainkaan uutta xorg.conf tiedostoa (jota olisin voinut muuttaa käsin jotta saisin paremman resoluution aikaiseksi). Onneksi olin aikanaan ottanut varmuuskopioita xorg.conf tiedostosta, joten pääsin puukottamaan ja kokeilemaan. Tein varmasti parikymmentä erilaista testiä kunnes löysin konfiguraation millä sain aikaiseksi 1680x1050 resoluution.

Nyt, noin vuorokausi päivityksen aloittamisen jälkeen voin valita näytön resoluutioksi oikean, mutta valitettavasti joudun tekemään sen käsin joka käynnistyksen jälkeen, sillä tuo F9:n automaattinen konfiguraatio ajaa aina tuon xorg.conf tiedoston oletusarvon yli.

Sen lisäksi että TAAS näytön saaminen kohdalleen kesti vain 24 tuntia, tuntuu ikkunointi olevan verrattain epävakaa. xserveri on jäätynyt ja kaatunut muutaman kerran. Lisäksi näyttää, että systeemissä on vielä paljon konflikteja siksi, että siellä on paljon FC6 ohjelmia ilman FC9 päivityksiä.

Mitä siis opin: seuraavaksi siirrän kaiken oman datan erillisille partitiolle. Sen jälkeen aletaan suunnittelemaan Kubuntun 8.04 version asentamista. Olen käytellyt sitä virtuaalikoneessa jonkin verran ja kokemukset virtuaalikoneesta ovat olleet vain positiivisia.

Pitää myöntää, että FC9 on selvästi FC6:tta näyttävämpi. Mutta eipä sitä eye-candy paljon lohduta kun suurin osa ajasta menee ihan perusongelmien ratkomiseen.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Kirottu DIV

Ei antanut luonto periksi ja jättää sitä DIV ongelmaa, mistä eilen kerroin, paikoilleen. Niinpä mietin miten homman voisi helposti ratkaista. Selailin webiäkin, mutta ihan heti ei silmään sattunut suoraa ratkaisua ongelmaan. Siispä siitä tuskin on haittaa jos kerron miten ongelman ratkaisin...

Ongelma oli siis se, että kun määrittelet DIV elementille leveyden ja sen lisäksi vaikka padding, margin tai border -ominaisuuden, niin Firefox lisää nuo ominaisuuksien leveydet DIV elementin "ulkopuolelle" ja Internet Explorer laskee ne DIV elementiin sisään. Esimerkkinä siis: jos määrittelet DIV elementin jonka leveys on 200 pikseliä ja haluat, että elementin sisällä oleva teksti on 5 pikselin päässä elementin reunasta (padding 5 pikseliä) niin Firefoxilla tuon alkuperäisen DIV elementin todellinen leveys on 200 + 5 + 5 pikseliä, mutta Internet explorer pitää DIV elementin leveyden 200 pikselissä. Olen yhä sitä mieltä, että IE:n tapa käsitellä leveyttä on järkevämpi.

Minullapa oli siis DIV elementti joka oli määritelty näin (tyyli tietenkin CSS filessä, mutta esimerkissä html:n seassa).

<DIV STYLE='width:200px;padding:5px;'>tässä sitten varsinainen sisältö</DIV>


Muuten tuo oli hyvä, mutta itse elementin leveys oli itseasiassa 210 pikseliä firefoxissa. Niinpä tuon sai korjattua helposti pienellä nesting-järjestelyllä.

<DIV STYLE='width:200px;padding:none;border:none;margin:none;'>
<DIV STYLE='padding:5px;'>tässä sitten varsinainen sisältö</DIV>
</DIV>

Ja lopputuloksena tulee 200 pikseliä leveä DIV molemmilla selaimilla, sekä 5 pikselin rako tekstin ja DIV -elementin reunan välillä.

Helppoa, mutta turhaa ja turhauttavaa.